tiistai 24. toukokuuta 2016

Viimeisiä hetkiä tältä lukuvuodelta

Hieman haikeaa on aina nämä viimeiset päivät iltapäivätoiminnassa kun osa lapsista jää pois. Olemme kuitenkin sopineet, että tänne saa myöhemminkin tulla moikkaamaan, se on enemmän kuin mukavaa tavata entisiä ippeläisiä! Myös lapset tykkäävät nähdä "vanhoja paikkoja" ja miettiäå miten ne ehkä ovat muuttuneet uusien ippeläisten myötä.
Monta tulevaa kakkosluokkalaista tapaamme vielä syksyllä -onneksi! Ja moni kerholaisista tulee alkukesäksi vielä Marttojen mainioon kesäkerhoon.

Pikkukokkailua

Reseptien pohjalla oli lasten ulkona maalaama aurinkoinen mansikkatyö
Onko kukaan nähnyt ennen nokkospalloa?

Viikolla 20 lapsilla oli pikkukokkikerhoja. Tällä kertaa lapset saivat valmistaa täysin vegaanisen välipalan; nokkosteeleipiä ja Hyvän Mielen -smoothieta. Kiehtovammaksi kokkailun teki se, että lapset poimivat nokkoset yhdessä ohjaajan kanssa täältä Urkkapuistosta. Todellista lähiruokaa ja kiehtovaa villiyrttiä siis!

Hurmaavat ja ah niin ammattimaisen näköiset pikkukokit!
 Ryhmästä puolet leipoi nokkosteleipiä ja puolet valmisti smoothien. Sitten vaihdettiin, jotta kaikki saivat tehdä kaikkea. Lapset olivat todella innostuneita ja rohkeita maistamaan! "Eihän tää maistu yhtään pahalta!" useampikin lapsi totesi hieman eksoottisemmista teeleivistä


Kevätretki Aurinkobalettiin, Manillaan

Pieni hengähdystauko ylikulkusillalla
Varmasti toukokuun tähän asti helteisimpänä päivänä kävelimme jokirantaan, Manillaan katsomaan Aurinkobaletin "Pieni paketti tanssia". Hauska, humoristinen esitys tarjosi oivan (tieto)paketin erilaisista tansseista.
Näimme breakdancea, klassista balettia, kivikauden ihmisen tanssia...tansseja eri maista ja maanosista ja saimme myös itse kokeilla tanssiliikkeitä. Tapasimme myös marsilaisen ja totesimme, ettei tanssista nauttimiseen tarvita yhteistä kieltä tai edes yhteistä planeettaa!

"Mutta mitä se tanssi oikeastaan on?"

Tanssilähetit toivat meille pienen paketin tanssia
Lapset vastasivat rohkeasti ja viisaasti: 
Tanssi on liikettä, tanssi on taidetta, tanssi on mielikuvitusta ja huvitusta










keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Ihanan ihmeellinen Toukokuu

Aika hurjaakin meininkiä!

VAPPU 

Iltapäivätoiminnassa osataan ottaa ilo irti kaikista kalenterivuoden juhlista, niin myös vapusta.
Urheilupuistossa vappua juhlittiin naamiaisten merkeissä, yhdessä kisaillen, simaa ja nakkipiiloja nauttien.

Kääks! Vankikarkuri!

Mitkä suloiset vappupuput ja perhonen!
 Olemme keränneet ison rekillisen roolivaatteita, jotka luonnollisesti kaivetaan esiin aina sopivan tilaisuuden tullen. Näin kaikki halukkaat saavat pukeutua (vaikka oma rooliasu olisikin unohtunut kotiin..)

8.5.2016

Äitienpäivään aletaan valmistautua hyvissä ajoin, onhan oma äiti niin tärkeä ja rakas.Tänä vuonna pajassa valmistettiin korttien lisäksi magneetteja, avaimenperiä ja rannekoruja.

Onko mitään hellyttävämpää olemassakaan!

Useampi lapsi kertoi tehneensä äitienpäivälahjan jo koulussa mutta vakuutimme, että koska kaikki äidit rakastavat lahjoja -etenkin itse tehtyjä- saa niitä antaa enemmänkin!

ULKOILUA

Toukokuun teemana kerhossamme on piknik. Kerhossamme tehdään retkiä ympäri vuoden ja nyt tämänkeväinen ippen makkarakioski on avattu! (Tiedoksi saatettakoon, että kioski toimii talomme päädyssä.) Keittiön ovesta jaetaan makkarat jotka nautitaan retkipatjoilla kevätauringossa
T-paitakelit!
Tämän viikon maanantaina etsimme värejä luonnosta. Värilappusten kanssa lapset löysivät tarkasti haettuja sävyjä. Löydöksistä koottiin minimaisemia ja muuta mielenkiintoista

Kivipuisto tarjoaa oivallisen ympäristön monenmoisille seikkailuille ja tutkimusretkille. Vietämme aikaa siellä viikottain, maanantaisin ainakin!


Ulos mahtuu ääntä ja äksöniä!