maanantai 7. marraskuuta 2016

SYKSYN TEEMAT JA TOUHUT


Lokakuun teemana kerhossamme oli kestävä kehitys ja kierrätys.

Koemme täällä kerhossa kierrättämisen ja sen opettamisen niin tärkeäksi, että saimme Martin koulun rehtorilta luvan kierrättää jätteitämme koulun roskiksiin.
Kierrätämme kerhossa paperi-, kartonki-, metalli- ja lasijätteet viemällä ne lasten kanssa yhdessä koulun kierrätyspisteeseen.
Näin suloisia eläinhahmoja taitavat lapsemme tekivät!


Kierrätettävästä jätteestä syntyy toki myös taidetta!
Lapset innostuivat valtavasti keräämistämme vessapaperi- ja talouspaperirullista. Niitä leikattiin, maalattiin ja sommiteltiin pajassa koko kuukausi.

Viikottaiseen arkirytmiimme kuuluu myös siivouspäivä. Silloin innokkaimmat 3-4 lasta saavat ohjaajan avustuksella tehdä siivousta, mitä vakituinen siistijä-Tarjamme ei aina ehdi tehdä.

Useimmiten imuri kaivetaan esille ja sohvat siivotaan hiekasta ja pölystä. Joskus mattoja tuuletetaan ja tampataan ja kieritetään talvisin lumessa.

Näin innokkaita siivoajia ei usein näe! Siivouspäivään osallistumisesta nimittäin saa tarran omaan lehteen Hyvän Käytöksen Puuhun!




Lapset leikkasivat ohjaajan kanssa upeat Halloween-kurpitsat rappusillemme!

Halloween

Syksyn odotetuimpia juhlia iltapäivätoiminnassa on Halloween. Me juhlimme sitä perinteisesti naamiaisina. Juhliin sai pukeutua, mutta ei ollut pakko. Myös kerhon roolivaatteet olivat käytettävissä.




Myös hurja Jokeri nauttii karmivasta välipalasta
Tarjolla oli karmivaa välipalaa; hurrrjia Hot Dogeja, tekoveren (ketsupin) ja sammakonkudun (kurkkusalaatti) kanssa tarjottuna. Kyytipojaksi tarjoiltiin silmämunaboolia.

Hurjan välipalailun jälkeen vetäydyimme satusaunaan kuuntelemaan kummitusjuttuja! Lähes kaikki halusivat tulla yhdessä jännittämään hurjia juttuja -vaikka ohjaaja muistuttikin useaan otteeseen, että tarinat olivat satua eikä niitä oikeasti tarvinnut pelätä!



Juhliin kuului myös monenlainen kisailu. Hämähäkkiä ripuastettiin verkkoon silmät sidottuina, Leo Luuranko sai samalla idealla rusetin kaulaansa.

Vampyyrin huohotuksessa piti saada pallo pillillä puhaltamalla vastustajan puolelle ja silmämunan kuljetuksessa nopeus oli valttia. Haamun hönkäyksessä leikittiin ilmapalloilla ja mikä parasta, kaikki osallistujat palkittiin Muumi-tikkarein!

Juhlat huipentuivat Halloween-tanssiin, missä parien piti pitää ilmapallo välissään mahdollisimman kauan samalla tanssien. 
Hurja haamu tanssin pyörteissä


Kudontaa

Mikä sopisikaan paremmin kestävän kehityksen teemaan ja kierrätykseen kun maton kudonta. Siinä tarpeettomaksi jääneet vaatteet, lakanat ja pyyhkeet voi leikata sopiviksi matonkuteiksi ja kutoa ne yhteiseen, upeaan ippemattoon!

Kuteita on leikattu ja keritty yhdessä lasten kanssa pitkin syksyä. Nyt vihdoin päästään tositoimiin!

Reippaat kutojat odottavat omaa vuoroa
Käytössämme on kangaspuut, joihin on rakennettu leveä loimi. Jokainen halukas lapsi saa tulla vuorollaan kutomaan oman raidan yhteiseen mattoon. Ehkä maton valmistuttua lapsi muistaa, mikä raita oli omatekemä!
Ja onko mitään kauniimpaa kuin itse tehty räsymatto lämmittämässä talven viilentämiä lattioita..