keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Idyllisessä Urheilupuistossa sorsia ruokkimassa

Vauhdikasta alkanutta lukuvuotta!

Tänä syksynä kerhomme on isompi kuin koskaan. Lapsia on kerhossa 66, 44 ykkösluokalaista ja 22 kakkosta. Lähes kaikki lapset tulevat kerhoon viereisestä Martin koulusta.

Päivärytmimme on seuraavanlainen: lapset tulevat koulusta reippaasti suorinta tietä ippeen. Usein tänne juostaan kilpaa kavereiden kanssa ja iloitaan, jos ollaan ensimmäisten joukossa; ippeen on kiva tulla!

Näin upeaa jälkeä syntyy kangaspuissamme

Kerhossa saa tehdä läksyt ja ohjaajat muistuttavat niiden tekemisestä. Sitten on aika vapaan toiminnan, leikin, askartelun ja pelailun. Toimintaa on pajassa ja yläkerran tiloissa. Kangaspuut ovat kerhomme kellarissa ja sinne pääseen muutama lapsi kerrallaan kutomaan. Kohta ovat jo ensimmäiset kudonnaiset valmiit!

Hyvän Käytöksen Puu hehkuu väreissä

 Välipala nautitaan kahdessa erässä, klo 13 ja klo 14. Osallistamme lapsia järjestäjän tehtävillä ja joka päivä kaksi lapsita saa toimia kattajina. Ruokailun jälkeen jokaisesta pöydästä valitaan pyyhkijä ja lakaisija, jotka siistivät ruokailuhetken jäljet. Näin innokkaita välipalajärjestäjiä harvemmin näkee, sillä kaikista näistä pienistä ja tärkeistä tehtävistä saa viivan  ja viidestä viivasta tarran Hyvän Käytöksen Puuhun.

Tarroja saa myös hyvästä ja reippaasta käytöksestä ja toisten auttamisesta.Viidesta tarrasta ansaitsee jo pienen palkinnon kerhon aarrearkusta.


Ulkoilu on tärkeä osa iltapäivätoiminnan arkea. Me ulkoilemme joka päivä aina välipalan jälkeen. Hyödynnämme monipuolisesti tätä mahtavaa Urkkapuistoa ja sen monipuolisia maastoja. Usein olemme koulun viereisessä leikkipuistossa eli Sienipuistossa, joka on lasten suosikkipaikka.

Retkipäivänä "Kivipuistossa" muistimme Suomen luonnon päivää 26.8. ja nostimme juhlavasti maljan

 Sadonkorjuu

Mikon iloinen sadonkorjuu-olio
Syyskuu on kerhossamme sadonkorjuun juhlaa. Lapset saivat leikkiä ruualla ihan luvan kanssa, kun he toteuttivat omia sadonkorjuu-olioita. Vihannekset ja juurekset tekivät hyvin kauppansa, kun niiden kanssa tarjoaa maukasta dippiä!

Rohkeasti lapset maistelivat erilaisia juureksia, kuten ruusu-, puna-, kukka- ja kyssäkaaleja, lanttua, porkkanaa, kesäkurpitsaa, kurkkua..

Coctail-tikut toimivat hyvin kiinnityksessä ja silmiksi kuvattuja karpaloita ja piikeiksi kurpitsan- ja auringonkukansiemeniä.

Oliot kerättiin yläkerran saliin näytille, jotta vanhempainiltaan osallistuvat huoltajat näkivät hulvattoman kavalkadimme.

Tällaista leikkimielistä sadonkorjuujuhlaa voi lämpimästi suositella ihan kaikille!

Eveliina, Ilona ja Ansa sadonkorjuupöydän ääressä

















WAM - Jacob Hashimoton näyttely


Teemme joka lukukausi retken läheiseen Wäinö Aaltosen taidemuseoon. Hashimoton näyttely oli niin runsas ja kiinnostava, että useat lapset olivat käyneet katsomassa sen jo aikaisemmin.

Me vierailimme siellä viikolla 38 kolmena päivänä pienryhmissä ohjaajien kanssa.

Näyttely tarjosi paljon katseltavaa ja lasten suosikkipaikaksi nousi näyttelyn suurin teos, "Jättiläisplaneetta". Mikä parasta, sitä pystyi ihailemaan säkkituoleissa rentoutuen.

Näyttelyvierailuun valmistauduttiin huolellisesti. Jo muutamaa päivää aiemmin lasten kanssa keskusteltiin miten museossa tulee käyttäytyä. Tämä kerrattiin vielä juuri ennen museoon astumista.



Suurin osa lapsista tiesikin jo "museokädet" ja nyt meille esiteltiin myös "museojalat". Kulkeminen museossa tulee tehdä rauhallisesti astellen, kädet selän taakse aseteltuna.
Oppaat kertoivat informatiivisesti näyttelystä ja eräs iäkkäämpi taiteen ystävä kiitteli vuolaasti meitä ohjaajia siitä, että tarjoamme lapsille näin uniikkeja taide-elämyksiä.
Veikko sulautuu "Armada"-teokseen kuin synnynnäinen seilori

Saimme myös kurkistaa taidemuseon pajatilaan, jossa taiteiliin Hashimoton hengessä. Näistä ideoista virkistyneinä päätimme ottaa seuravaan kerhon pajatyöskentelyyn vaikutteet juurikin tästä näyttelystä!

Katsotaan, mitä upeaa tällä kertaa syntyy!