maanantai 9. joulukuuta 2019

Joulun aikaa!

Joulun odotus on kerhossa mukavaa aikaa. Joulukuun alussa kaivamme varastosta vanhan kuusemme sekä sen koristeet. Kovalla tohinalla aloitetaan myös uusien valmistelu!

Tänä vuonna kuusen koristelu ja jouluvalot ikkunoihin viriteltiin kuun vaihteessa. Kaikki klo 11 ja klo 12 päässeet lapset olivat tervetulleita tähän mukavaakin mukavampaan joulupuuhaan yhdessä ohjaajien kanssa. Samalla palauttelimme mieliin joululauluja ja lauloimme yhdessä ainakin seuraavat laulut: "Joulupuu on koristettu..", "Joulu on taas..." ja "Tonttujen juhlayö".
Raakel, Otso, Elli ja Amanda koristelupuuhissa






Paja on päivittäisessa käytössä ja siellä syntyvät toinen toistaan mielikuvituksellisemmat joulukoristeet ja kortit.
Nähtäväksi jää, kuinka moni saa itse koristellun joululiinan tänä vuonna lahjaksi!


 Joulukortti-tempaus

Tänä jouluna halusimme lasten kanssa ilahduttaa yksinäisiä ja niitä, joille ei juurikaan joulukortteja tule. Mikä olisikaan parempi tapa muistaa heitä, kuin antaa itse tehty joulukortti!

Saimme kahden palvelutalon ja vanhainkodin yhteystiedot, joihin lähettää jouluiset terveisemme. Saimme myös asukkaiden etunimet, jolloin joulutervehdys muodostui paljon henkilökohtaisemmaksi ja mielekkäämmäksi tehdä. Tämä myös oli riemukas tapas aloittaa korttien tekeminen, koska lapsille oli samoja nimiä kuin korttien vastaanottajilla! Ja jos nimi ei ollut ihan sama, riitti kuin se oli vähän sinne päin.

Melissa ja Iiris joulukorttipajassa. Siellä on tunnelmaa!
Kuvahaun tulos haulle tonttu

Tonttu Tomera

Tämän vanhan, yli 70 vuotiaan talon ullakolla asustelee tonttu! Kyllä vain, jo kuulemma 499-vuotias Tonttu Tomera nimeltään. Hän tarkkailee tonttujen tapaan lapsia etenkin näin joulun alla ja raportoi Joulupukille. Hän kertoo tekemisistään myös meille kerholaisille, niin lapsille kuin aikuisille, kirjeitse.
Joka päivä koristelemamme kuusen oksille on ilmestynyt kirje tontulta, joka juhlavasti kahden ippeläisen avulla noudetaan ohjaajan luettavaksi välipalan aikana.

Tonttu Tomera kertoo kerhostamme tekemistään huomiosta ja omista kiireistään Korvatunturilla, jonne Petteri Punakuono hänet Sienipuiston portilta viikonlopuksi noutaa. Usein hän antaa meille myös pieniä tehtäviä toteutettavaksi ja joiden sujumista hän sitten salaa piilopaikastaan katselee.

Tonttu Tomera oli myös seurannut lasten oikeuksien viikkoamme ja oli syvästi vaikuttunut ja liikuttunut "Lapsella on oikeus"-laulusta ja tanssista. Hänen pyynnöstään esitimme sen uudestaan! Itsenäisyyspäivän aattona lauloimme "Maamme"-laulun lasten spontaanista aloituksesta ja tämä oli jo saanut Tontun silmät kostumaan liikutuksesta.
Tonttu pisti meidät myös miettimään yksinäisyyttä, sillä jokainen meistä oli sitä jossain kohtaa kokenut. Mietimme, mitä itse haluaisimme toisten tekevän, jos oma olo on joskus yksinäinen? Miten yksinäisyyden tunnetta voisi lievittää? Ja luonnollisesti myös Tonttu Tomera oli todella liikuttunut ja iloinen yhteisestä joulukorttitempauksestamme, sillä mikä onkaan mukavampaa kuin luoda toisille oikeaa joulumieltä, pienin sanoin ja teoin!

Hyvää Joulumieltä, iloa ja valoa kaikille tähän joulun odotukseen!

maanantai 25. marraskuuta 2019

Tässä järjestäydymme arvojanalle, jossa aiheena lasten oikeudet

Lapsen Oikeudet

Lasten oikeuksien päivää vietetään 20.11. Tänä vuonna vietettiin lasten oikeuksien 30-vuotisjuhlaa teemalla "minulla on oikeus olla juuri minä".

Meillä täällä iltapäivätoiminnassa innostuimme viettämään intensiivisesti kokonaista lapsen oikeuksien viikkoa!

Joka päivälle oli jotain teeman mukaista ohjelmaa, jonka sai kätevästi suoraan netistä osoitteesta

https://www.lapsenoikeudet.fi/kampanja/lapsenoikeuksienviikko/

Maanantaina aloimme opettelemaan "Lapsella on oikeus" -laulua, johon oli tehty myös mukava tanssi. Menimme heti välipalan jälkeen koulun liikuntasaliin harjoittelemaan ja miten mukava sitä olikin yhdessä tanssia ja laulaa!

Kuuntelimme kappaleen lähes joka päivä välipalalla ja soitimme sitä myös kuvionuoteilla pianolla. Loppuviikosta alkoivat sanat ja tanssiliikkeet tuntua niin tutuilta, että otimme päivittäin musiikin mukaan myös liikkeen.
YouTubesta voi katsoa videon, ja laulaa ja tanssia mukana!

https://www.youtube.com/watch?v=UZBp1EgyJTQ

Lapsen Oikeuksien viikkoomme kuului myös aarteenetsintää puistossa, joissa näiden "aarteiden" avulla mietittiin lasten oikeuksia
ensiapupakkaus --> oikeus terveydenhuoltoon
koulukirja --> oikeus koulutukseen
päiväkirja ja kirjeet --> oikeus yksityisyyteen
neuvolakortti --> oikeus syntymätodistukseen ja kansalaisuuteen

Pajassa tehtiin koko viikko mieleistä paperiaskartelua ja piirtämistä, joissa aiheeena oli
- Mitkä ovat mielestäsi lapsen tärkeimmät oikeudet?
- Mikä maailmassa on hyvää?
- Minkälainen minä olen?
- Miltä minun tulevaisuuteni näyttää?
- Miten kunnioitan toisia?

Pajassa valmistuneista paperinukeista saimme nauttia kivan pienen esityksen!

Viikko huipentui perjantaina siihen, että jokainen joka oli täyttänyt maanantaina jaettua lasten oikeuksien ruudukkoa sai pienen palkinnon osallistumisesta lapsen oikeuksien viikkoon.

Keskustelimme vielä lasten kanssa ruudukon aiheista
- Olen miettionyt omia oikeuksiani
- Olen antanut muiden olla sellaisia kuin he ovat
- Olen pukenut päälleni sellaiset vaatteet, jotka itse haluan
- Olen puolustanut toista
- Olen tehnyt jotain, mikä tekee minut onnelliseksi
- En ole joutunut syrjityksi
- En ole syrjinyt ketään
- Olen tuntenut itseni tärkeäksi
- Olen puhunut toiselle kauniisti
- Olen kertonut oman mielipiteeni
- Olen tuntenut oloni turvalliseksi
- Olen miettinyt tulevaisuuttani

Mateon ja Terhon taidonnäyte

Sisätouhuja

Yksi mukavimmista puuhista sisällä on ollut tänäkin syksynä palikkatornien ja muiden rakennelmien teko. Rakentaminen sujuu hyvässä yhteisymmärryksessä ja lopuksi tornit saa romahtaa, mikä ei ollenkaan ole se huono asia!
Näistä toinen toistaa upeammista rakennelmista on otettu kuvat ja tässä niitä nyt kaikkien ihailtavaksi!

Lempipelejä on myös shakki, joita saimme pari lisää innokkaiden harrastajien iloksi. Aika iso osa kerholaisista käy myös koululla shakkikerhoa, joten taitoa tähän peliin löytyy kerhostamme rutkasti!

Vega taiteilee lentävän tornin kanssa

Einon, Alexin ja Aamoksen erikoisuudessan vallan upea torni-rakennelma

Paljon teemme kerhossa myös kädentaitoja. Saimme onneksi lisää kudontakehikoita, joten sohvapeikko-tuotanto on päässyt todella vauhdilla käyntiin!
Kehikoita on pitkälti toistakymmentä ja kaikki ovat käytössä!

Matonkuteista on moneksi! Sormivirkkailluista pätkistä saadaan avaimenperiä, koruja ja vaikka hyppynaruja. Yhdellä kertaa saa virkata itsensä pituisen pätkän, josta on jo moneksi!

Usein edistyneempi auttaa kaveria, näin kaikki pääsevät mukaan käsitöiden kiehtovaan maailmaan!

Tekeillä on myös yhteisprojektina yhteinen torkkupeitto, joka syntyy erinomaisen pehmeästä ja helposti sormivirkattavasta Puffy-langasta. Onkin mukava nähdä, millainen se on valmiina!


 Oikein pehmeää, lämmintä ja rauhallista joulunalusaikaa kaikille!

maanantai 4. marraskuuta 2019

Mahtava marraskuu


Syksyn leikeistä hauskinta on lehtikasassa möyriminen!
Mitä kaikkea arkeemme on jälleen mahtunutkaan viime blogipäivityksen jälkeen! Huh, hengästyttävän paljon erilaisia tapahtumia, normaalia arjen hulinaa unohtamatta.
Mahtava ohjaajatiimimme pystyy tarjoamaan vaihtelevaa ja monipuolista toimintaa viikon jokaisena päivänä kerholaisille. Sen lisäksi olemme saaneet myös ohjelmaa kerhon ulkopuolelta!

 

Nukketeatteria

Sadun Aika valmistautuu esitykseen
Sadun Aika tulio jälleen iloksemme esittämään hauskaa ja kiinnostavaa nukketeatteria. Tällä kertaa saimme nähdä "Aladdin ja taikalamppu" -esityksen.

Nukketeatterin maailmaan vaivuttiin sopivasti välipalan jälkeen ja todellakin, sadun taika on ihmeellinen ja lumosi koko suuren yleisömme seuraamaan keskittyneesti esitystä. Siitä iso kiitos kaikille! Ja omena Hyvän käytöksen Puuhun!


Ihana yleisömme eläytyy!

Stadionilla

Koska kerhomme sijaitsee Paavo Nurmen Stadionin vieressä, emme voineet vastustaa kiusausta ja ottaa pienimuotoista urheilukilpailua erään aurinkoisen syyspäivän ulkoilussa.
Lämmittelyksi juoksimme koko stadionin ympäri, jonka jälkeen alkoi hurjan jännittävä viestijuoksukilpailu.
Kaikki osallistuivat hienosti ja parasta oli kuulla iloinen äänekäs kannustus omalle joukkueelle ja kavereille!

Paikoillanne! Valmiit! NYT!

Joukkueet järjestäytyvät



Halloween -juhlat

Halloween on ippen juhlista ehkä suurin ja siihen valmistautuminen aloitetaan hyvissä ajoin. Pajassa askarreltiin naamioita ja koristeita ja kerhotila somistettiin teemaan sopivaksi. Ohjaajat rakensivat kellariin veret seisauttavan kauhukäytävän, joka saikin lasten keskuudessa suuren suosion.
Kasvomaalauksia maalailtiin, kummitusjuttuja luettiin ja kauhukävelyllä näyttäydyttiin puiston muille käyttäjille.
Ehkä hauskin ohjelmanumero oli pukukisa, joka paisui iltapäivän kuluessa yhä vain suuremmaksi ja suuremmaksi. Lopulta kisassa oli 28 osallistujaa, toinen toistaan hauskempia ja kauhistuttavampia hahmoja. Oli mukavaa huomata, miten moni uskaltautui alkukankeudesta ja jännityksestä huolimatta mukaan!
Hurjat hahmot ryhmäkuvassa

Kerrankin kerhoon sai ottaa mukaan myös omia herkkuja!



keskiviikko 16. lokakuuta 2019

Omena-kaurapaistos

Pellillinen herkkua!
Alkavan syysloman kunniaksi teimme ohjaajien kanssa yhdessä kuusi pellillistä lapsille satokauden herkkua! Aloitimme hyvissä ajoin talkoomeiningillä pesemään ja pilkkomaan omenoita, joita tarvittiin yhteensä 8 kiloa ja paistoksen kanssa tarjottavaa vaniljajäätelöä kului yli 10 litraa!

Välipala oli niin maistuvaa, että lupasin lapsille kirjoittaa reseptin tänne muistiin, jotta tätä todella helposti valmistuvaa paistosta voi tehdä kotona, vaikka jo syysloman aikana!

Ohje on suoraan Marttojen pikkukokki-kirjasta:

6 - 8 omenaa
Muruseos:
70 g voita tai margariinia
1 ½ dl sokeria
4 dl kaurahiutaleita
1 rkl margariinia tai voita vuoan voiteluun

1. Sulata arsva kattilassa ja nosta jäähtymään.
2. Voitele laakea uunivuoka lusikallisella rasvaa.
3. Pese omenat ja kuori kuorimaveitsellä. Posita siemenkota omenaporalla.
4. Leikkaa omenat 6-8 lojkoksi tai  pienemmiksi paloiksi ja lado rinnakkain voideltuun vuokaan.
5. Sekoita sulatetunm, jäähdytetyn rasvan joukkoon sokeri ja kaurahiutaleet.
6. Levitä seos omenoiden päälle.
7. Paista uunissa 200 asteessa, kunnes omenat ovat pehmeitä ja muruseos kullankeltaista.
8. Tarjoa lämpimänä kylmän vaniljakastikkeen tai vaniljajäätelön kanssa.

Herkullista ja rentouttavaa syyslomaa kaikille!

keskiviikko 9. lokakuuta 2019

Sinä selviät!

Olemme saaneet kerhoomme MAHTAVA MIELI -kirjoja, joissa on tehtäviä erilaisista hyvinvoinnin teemoista. Tehtävistä oppii, miten omaa mieltään voi käyttää edistämään hyvää omassa ja muiden elämässä.
Joskus loukkaukset ja kiusaminen saavat meidät todella vihaisiksi ja toivottomiksi. Tehtävät auttavat löytämään tunteen siitä, että voit selvitä ja uskoa itsesi. JOKAINEN ON AINUTLAATUINEN!

Tänään välipalahetken lopuksi teimme tämän pienen hengitysharjoituksen. Lasten mielestä se rauhoitti ja rentoutti. Tässä harjoitus, jota voi tehdä missä ja milloin vain ja se sopii täydellisesti hetkiin, jolloin sinun täytyy todella löytää rohkeutesi:




tiistai 8. lokakuuta 2019

Perunan nosto on kuin aartenetsintää!

Syksyn puuhia

Talomme päädyssä olevissa kaupungin lahjoittamissa istutuslaatikoissa viljeltiin tänä vuonna perunaa. Kaunis aurinkoinen syyskuun iltapäivä menimme pienen ryhmän kanssa kaivelemaan ja katsomaan, saisimmeko tänäkin vuonna vähän satoa nautittavaksi. Ja saatiinhan me!

Löytyihän niitä lopulta koko kattilallinen!



Kahdesta istutuslaatikosta saimme kaunista perunaa, josta päätimme tehdä ruokaa yhdessä nautittavaksi. Päätimme tehdä ja tarjota kaikille kerhon lapsille pastasalaattia, josta tulikin erinomaisen herkullista.
Lasten toivomuksesta, tässä resepti:

Tonnikala-peruna-pastasalaatti

1 prk tonnikalaa
5 dl keitettyä pastaa
4 - 5 keskikokoista keitettyä perunaa
300 g herne-maissi-paprika (pakaste)
loraus oliiviöljyä (etenkin jos tonnikala vedessä)
ripaus suolaa, pippuria

Pilko keitetyt perunat ja sulata herne-maissi-paprika. Sekoita kaikki aineet keskenään ja nauti halutessasi salaattikastikkeen tai ketsupin kanssa. Nam!

Leikkihuoneen ikkunan tunnelmointia

Kädentaitoja

Pajamme toimii päivittäin ja siellä on tehty viikoittain vaihtuvilla teemoilla jos jonkinlaisia taideteoksia! Tällä viikolla -lukuviikon kunniaksi- on pajassa tehty omia sarjakuvia ja pikku kirjasia. Ja jos ei "ossa vielä kirjoitaa", ei haittaa sillä aina voi piirtää!

Joka syksy viehätymme ympäröivän luonnon väreistä ja ruskasta. Pajassa teimme lehtitauluja, jotka voi kiinnittää joko ikkunaan tai seinälle. Huomioikaa myös upeat käsinmaalatut
kehykset!

Istutushommissa

Kun istutuslaatikot tyhjenivät oli aika tehdä uusi kylvö. Tällä kertaa päätimme laittaa laatikoihin kukkasipuleita, joiden kasvua olisi ihana keväällä alkaa seuraamaan.
Laatikoihin laitettiin jos jonkin väristä tulppaania; keltaista, punaista, kirjavaa. Toivottavasti lähtevät hyvin kasvamaan, sitä kun ei ikinä tiedä varmasti!

Näin ihanat pikku puutarhurit kaivavat tulppaanien sipuleille tasan 10 cm syvät kuopat