tiistai 28. tammikuuta 2020

Viimeinen pari uunista ulos! Leikkimistä Kivipuistossa.

Tammikuiset terveiset!

Arki alkoi vauhdilla joululoman jälkeen kun iltapäivätoiminta avasi ovensa pitkän joululoman jälkeen. Kerhossa on 81 lasta, joten toimintaa järjestetään monella tavalla, monessa paikassa ja monen ohjaajan voimin!

Täysin uutena käytäntönä muuttui välipalamme, joka aikaisemman täällä tehdyn ja nautitun sijaan siirtyi koululle. Saamme siis mennä valmiiseen pöytään koulun ruokalaan!

Siirtyminen uuteen käytäntöön ei sujunut aivan ongelmitta, sillä lapsia tulee viideltä eri luokalta kolmesta eri kerroksesta. Lopulta päädyimme jatkamaan tuttua ja hyväksi havaittua linjaa pitää kaksi eri välipalahetkeä, klo 13 ja klo 14. Ruoka on lasten mukaan hyvää ja sitä on ollut aina riittävästi tarjolla.Yhteistyö Arkean ja keittiön henkilökunnan kanssa on sujunut hienosti. Olemme myös jatkaneet järjestäjän tehtäviä ruokailussa ja pöytiä pyyhkivät lapset jaksavat päivittäin ilahduttaa ruokalan henkilökuntaa.

Saliliikunta
Vanteet, pallot, köydet ja patjat ovat kaikki lasten käytössä vapaassa leikissä

Salissa on tilaa pallotella, mikä on monen lempipuuhaa
Iloksemme olemme saaneet käyttöömme koulun liikuntasalin aina maanantai-iltapäivisin. 

Parisenkymmentä lasta pääsee aina omalla vuorollaan kahden ohjaajan kanssa saliin, jossa on liikuntahetkelle jo mieluinen ohjelma. 

Alkuvuorosta on vapaata leikkiä ja lämmittelyä jota seuraa yhteinen peli tai liikuntaleikki. Vapaan leikin jälkeen on vielä loppurentoutus ja rauhoittuminen.



Eino tasapainoilee


Lasten oikeuksien viikolla salissa oli tanssitreenit! Harjoittelimme yhdessä "Lapsella on oikeus" -laulun ja siihen tehdyn tanssin.

Kiva tanssihetki on videoitu ja löytyy omalta YouTube-kanavaltamme osoitteesta

YouTube:
Urheilupuiston iltapäivätoiminta

https://www.youtube.com/watch?v=BGYe5432xbg

Käy kurkkaamassa!

Uutena videona on myös pätkä Eeron järjestämästä rentoutushetkestä.




Kiikareilla oli käyttöä lintubongauksessa

Lintubongaus

Osallistuimme jälleen tänäkin talvena BirdLifen järjestämään pihabongaukseen, jonka tarkoituksena on selvittää tyypillisiä talvilintuja sekä niiden lukumääriä.

Lintuja tarkkaillaan tunnin ajan ja seitsenhenkinen innokas lintubongausryhmä kiersi ympäri puistoa ohjaajien kanssa bongaamassa talvilintujamme.

Lintujulisteet auttoivat tunnistamisessa


Retkellä tapahtui hieno luontokohtaaminen, kun lapset huomasivat sähköjohdolla nököttävän valtavan määrän lintuja. Linnut olivat vallanneet myös viereisen puun ja tarkemmin kiikarilla tarkasteltuna selvisi, että linnut olivat naakkoja.
Niitä nähtiin yhdellä kerralla yli kuusikymmentä, vaikka laskeminen olikin hankalaa näin suuressa parvessa.

Tämä hetki painui jokaisen bongaajan mieleen ja auttoi ehkä osaltaan innostumaan luonnon ihmeistä!


Martta Sankarit

Martta Sankarit liittyvät vahvasti tämän vuoden marttateemoihin.

Ympäri Suomen lukemattomilla eri tekniikoilla valmistetut sankarit ilmestyivät julkisille paikoille 23.1. ja 13.2. ne kulkeutuvat takaisin tekijöilleen.





Meillä sankareita aletiin hyvissä ajoin valmistaa pajassa ja toteutustavaksi valittiin klassinen paperinukke. Paperinukelle tehtiin myös puhekupla, jossa luki kuka hän on ja mistä hän tulee. Kuplaan sai myös kirjoittaa sankarin lempiasioita.

Nämä iki-ihanat sankarit veimme koulun ruokalaan 23.1. ja siellä ne ovat tälläkin hetkellä kaikkien koululaisten ilona!

Helmkuussa ne pääsevät tekijöidensä koteihin ilostuttamaan koko kotiväkeä!