torstai 9. huhtikuuta 2020

Rahkapullat

Tänään pikkukokkikerhossa valmistauduttiin pääsiäiseen tekemällä iki-ihania rahkapullia. Samalla selvisi myös, ettei kukaan meistä leipureista ollut tehnyt niitä ikinä aiemmin! Sitä ei olisi voinut ikimaailmassa uskoa, sillä niistä tuli kertakaikkisen täydellisiä!


Pullataikina:
200 g voita tai margariinia
5 dl täysmaitoa                                                             
50 g hiivaa
2 dl sokeria
(1 rkl vaniljasokeria)
2 rkl kardemummaa
1 ½ tl suolaa
1 muna
n. 15 dl vehnäjauhoja

Voiteluun:
1 muna

Pinnalle:
raesokeria


Sulata voi. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja murenna joukkoon hiiva. Sekoita, kunnes hiiva on liuennut. Sekoita maitoon sokerit, kardemumma, suola ja muna. Lisää noin puolet jauhoista desilitra kerrallaan ja vatkaa taikinaa hetken aikaa. Jatka jauhojen lisäämistä kädellä vaivaten. Sekoita joukkoon voisula, kun olet käyttänyt noin 2/3 jauhoista. Säästä vähintään yksi desilitra jauhoista, voit lisätä sen tarvittaessa alustamisen aikana. Alusta taikinaa, kunnes se on kimmoisaa ja irtoaa kulhon reunoista ja kädestä. Lopullinen jauhojen määrä riippuu niin vaivaamisesta kuin jauholaadusta.


Täyte
2 prk maitorahkaa
2 kananmunaa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 rkl sitruunamehua
1 tl sitruunan kuorta
Sekoita täytteen ainekset ja siirrä kylmään odottamaan.
Pyörittele taikinasta pikku pullia ja nosta ne pellille kohoamaan.
Paina jauhotetulla mukin pohjalla kohonneiden pullien keskelle kolo ja voitele. Laita koloon rahkatäytettä.

Paista 200 asteisessa uunissa 15-20 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti